Viikon teemana pesänrakennus

Olen hyvin tunnetusti erittäin epäjärjestelmällinen ja suoraan sanottuna sotkuinen ihminen. Sisälläni saattaa asustaa myös jonkunasteinen hamstraaja joa pyrkii pinnalle aina kun olen heittämässä jotain roskiin. “Tätä voi vielä tarvita” tai “Tämä oli joskus tosi kallis…” Vauvauutisten iskeydyttyä jo ihan oikeasti kaaliin, kun toukan liikkeet tuntee päivittäin, on vanhoista tavaroista kuitenkin alettava luopumaan. No, ainakin karsimaan. Ja, koska minulla on enemmän vapaa-aikaa kuin terveellä ihmisellä pitäisi, olen viime päivien aikana käynyt läpi tonneittain paperia ja vanhoja tavaroita. Pienen itsensä kanssa taistelun jälkeen, olen saanut heitettyä pois tuhansien eurojen edestä vanhoja papereita ja kirjoja. Muun muassa vanhoja lukiokirjoja olin säilönyt, JOS niitä joskus haluaisi lukea… Kuka lukee vanhoja lukiokirjoja? Jos olisin halunnut ne myydä, olisi sekin pitänyt tehdä heti. Nyt painokset ovat auttamatta vanhentuneita ja jos en aijo itsekseni mamma lomalla lukea fysiikan koko kirjasarjaa, on näiden aika painua lehtikeräykseen. Ikävä voi vielä iskeä, ennen kuin mies saa kannettua painavat laatikot pois…

Olen kuitenkin saanut hurjasti aikaan. Sain muun muassa raivattua tulokkaalle laatikon eteiseen.

 

Käyn aukomassa tätä laatikkoa noin kymmenen kertaa vuorokaudessa ja vähintään hipelöimässä maailman suloisinta nallea, jonka ystäväni toi minulle viikko takaperin. Yritän malttaa mieleni, vaikka haluaisin pestä jo kaikki hankkimani vauvan vaatteet, mutta vielä ei yksinkertaisesti ole tilaa mihin niitä viikata… Ostoslistalla on vielä paljon tavaraa… Välillä hirvittää, loppuuko aika kesken ja tiedänkö mitä kaikkea hankkia!

Vaatekaappiinkin muodostuu lisää tilaa, kun olen saanut lihalaatikoittain papereitani järjestettyä. Mitä järkeä kantaa monta vuotta samaa sontaa osoitteesta toiseen? Näin olen kuitenkin tehnyt ja nyt jätän sen kaiken taakseni! Uusi lehti kääntyy. Pelottaa ja jännittää mutta tätä odottaa innolla! Tänään rv 23+0, joten odotusta on vielä jäljellä…

.Maailman suloisin nalle! ❤

 

Puolenvälin pillitys!

Raskausviikkoja kertynyt jo sen verran paljon, että puolenvälin yli ollaan jo porhallettu. Aika on mennyt todella nopeasti, ainakin kun päästiin maagisen 12 viikon yli. Suurin keskenmenon riskin aika oli ylitetty ja uskalsi vähän hengähtää. Niskaturvotus ultrassa kaikki oli hyvin ja oli liikuttavaa (ja todella outoa) nähdä sisällään kasvava elämä konkreettisesti. Tähän asti olin ajatellut olevani luulosairas.

Fiiliksiä matkan varrelta:

raskausviikot – 12 viikkoon asti:

Vauvakuumeilu – Positiivinen raskaustesti. Totaalinen järkytys, meille tulee vauva! Oikeesti! Pissaan vielä toisen myöhemmin… Jos tää nyt on joku haamu. Viiva oli siis todella haalea ensimmäisessä testissä, ystävänpäivänä pissatussa tikussa. Kuinka romanttista. 😀 Ei uskottu testiä ja uusi maanantaina, selkeät kaksi viivaa… Luulen että molemmat mieheni kanssa valahdettiin valkoisiksi, minä tuijotan tikkua ja mietin että miten tässä nyt näin kävi. Vaikka kyllähän se tiedetään, että miten kävi. Ei tarvitse kennenkään kertoa kukista ja mehiläisistä. Luulikohan mies olevansa steriili? 😀

Ensimmäiset viikot meni sumussa, soitin neuvola-ajan, jonka sain vasta kuukauden päähän. Eikö kukaan tarkista, että olen varmasti raskaana? – Ei kuulema tarvinnut, testit todella luotettavia. Ok. Uskoo ken tahtoo. Pahoinvointia, kiukuttelua, väsymystä ja itkupotkuraivareita. Niistä oli ensimmäiset viikot tehty. Parisuhde koetuksella kun ämmä on umpihullu. Olinkin. Ja olo oli kuin mielisairaalla. Onko sitä nyt raskaana, vai turvottaako vaan? Lähtiskö tää aktivialla? Ei kuulema.

Luulen että mies ei uskonut mua ennen ensimmistä ultraa. Perhosia vatsassa äippäpolille katsomaan sinttiä. Onko siellä joku? Lupasin tsekata itseni sisään suljetulle osastolle jos olisin kuvitellut kaiken. Ihana kätilö, ensin tuli tylytys, jonka jälkeen “päästiin mukavimpaan asiaan” eli housut alas ja pöydälle. APUA! Saatiin kuviin pieni ihminen joka välittömästi sätkähti ruudussa! Itku tuli. Helpotuksesta. Mun sisällä kasvaa ihminen.. Sillä on kaikki hyvin ja nyt isikin uskoo. Isillä tuli myös itku. Meistä tulee perhe. Suunnaton rakkaus tuota pientä ihmisen alkua kohtaan.

Kerrottiin jo ennen ultraa tärkeimmille ihmisille. Anoppi oli eniten liikuttunut ja innoissaan, tottakai myös oma äitini. Outoa ajatella, että äitistäni tulee mummi. Viidenkympin villitysten kanssa elävä mieleltään hyvin nuori ihana äitini. Hänestä tulee mummi… ❤

raskausviikot 13 – 23 eli tähän päivään…

Huonovointisuus katosi, ainakin suurimmaksi osin. Sain aamukahvin takaisin elämääni, koska sen haju ei enää etonut. Keskiraskaus, autuas. Oliko edes raskaana? Usein unohtui raskaana oleminen, kaikki oli ihanaa! Kunnes raskaushormoonit taas päättivät kaiken olevan pilalla! Raivoa ja perään itkua. Aivan käsittämättömistä asioista. Hormooni Hirviöksi nimitin itseni. Mies helisemässä kanssani. Koirakin ärsytti. Ajoittain vaan kaikki ärsytti, ahdisti ja masensi. Helpottaa jo.

Pieni säikäytys rakenneultrassa, mutta loppujen lopuksi selvittiin vain säikähdyksellä. Seurantaan päästiin, joten loppuraskaus menee tiiviimmin sintin toimintaa seuraten. En pistänyt pahakseni.

Raskaus on jo osa jokapäiväistä elämää. Masu on kasvanut näille viikoille (23) jo sen kokoiseksi että sen huomaa ulkopuolinenkin. Olen oppinut elämään muutosten kanssa ja pömppö on esillä julkisesti. Rakkaus on päälimmäisiä tuntemuksia. Parisuhde on tiivistynyt, rakastan miestäni ja syntymätöntä lastamme. Ällösöpöilyä on ilmassa. Kuin myös edelleen täysin mitättömistä asioista itkeminen ja raivoaminen. Kuuluu kai asiaan. Närästys on viime päivinä ilastuttanut arkeani. Vaiva mistä en ole ennen kärsinyt ketuttaa minua suuresti.

Kaikenlaista sitä sattuu ja tapahtuu. Elämä muuttaa pikkuhiljaa todella radikaalisti suuntaa ja pikkuhiljaa sitä alkaa päästää vanhasta irti.Ensimmäinen vuosi vauvan kanssa pelottaa, mutta toisaalta sitä odottaa innolla… Keskityn nyt kesän masun kasvatukseen ja toivon mukaan niihin asioihin, joita olen halunnut tehdä, mutta aikani ei ole riittänyt. Nyt on aikaa, vielä. Parasta ottaa tästä kaikki irti ❤

Hyvää Juhannusta!

 

Holiton Juhannus

Juhannus alkanee tänään. Ainakin menoliikenne on hurjaa, kolareita sattuu kun ihmisillä on hurja kiire mökille rentotumaan. Hukkumis tilastoissa tehdään uusia ennätyksiä. Ainakin jos aurinko paistaa. Ja vaikka ei paistaisikaan, sitten juodaan viinaa vähän enemmän koska ketuttaa. Tarkoitukseni ei tietenkään ole tuomita perinteisiä suomalaisia juhannus hippoja, olenhan niihin itsekin osallistunut joka vuosi, minkä töiltäni olen ehtinyt. Nyt kuitenkin kasvatan uutta elämää sisälläni ja ensimmäisen kerran joudun oikeasti miettimään mitä oikeasti tehdä näinä juhla pyhinä…

Suomalaiseen juhlintaan kuuluu oleellisena osana kuningas alkoholi. Ilman viinaa ei voi olla hauskaa, mutta ilman hauskaa voi olla viinaa. Mutta kun odottaa, ei alkoholi ole osa sitä yhtälöä. Tarkoittaako tämä automaattisesti selvinpäin yksin kotona makaamista tai jurristen ihmisten ympäröimänä kettuuntumista? En ole vielä keksinyt ratkaisua, mutta tänään tein oivalluksia.

Mieheni lähti juhlimaan juhannusta ystäviensä kanssa mökille. Itse painan pari päivää vielä töitä ja viikonloppuna teen vasta vaikeita päätöksiä. Tulin kuitenkin tänään kotiin. Täysin hiljaiseen kotiin. Vain koirani oli minua vastassa ja kun olin purkanut kauppakassit oivallus iski. Hiljaista. Ihanaa. Yksin, tai no, vuokralainen kasvaa masussa ja koira pitää seuraa, mutta ei huutoa, parkua ja paska vaippoja. Mies ei ole pyytämässä palveluksia, kukaan ei valita tiskeistä. Vain hiljaisuus. Tälläinen tilanne on harvinainen jo nykyään, mutta entä kun esikoinen putkahtaa tähän maailmaan ja varmasti sulostuttaa arkeamme huudollan. Arki tulee pyörimään vastasyntyneen ympärillä kauan, kaikki menee vauvan ehdoilla. Mutta ei vielä.

Laitoin saunan päälle, holittoman siiderin pakastimeen ja herkut kaappiin. Aijon vain lukea hyvää kirjaa, saunoa rauhassa ja syödä hyvin. Ihan itsekseni. ❤ Hiljaisuudessa. Aijon ottaa näistä hetkistä kaiken irti, ennen kuin on liian myöhäistä!