Pesimistä <3

Viikkoja on vierähtänyt jo kohta kuusi. Aika menee kuin siivillä, päivät ja viikot kuroutuvat vaan yhteen, kun yöt menevät pätkissä. Vaikka väsymys usein painaa ja omaa aikaa ei ole, on arki ihanaa.<3 Prinsessa on kotimme sydän ja äippä on maailman onnellisin.

Aika menee lähinnä pesiessä vauvan kanssa. Sänky on se paikka, missä vietän suurimman osan vuorokaudestani tytsyn kanssa. Onneksi on iso ja hyvä sänky. 😀 Imetys sujuu hyvin, mikä oli minulle hurjan tärkeää. Alku oli hankalaa, mutta onneksi sairaalassa jo tarjottiin apua ja minä tartuin siihen. Nyt tyttö kasvaa hyvää vauhtia täysimetyksellä ja voin olla tyytyväinen itseeni. Minä pystyn tähän. Kannustankin kaikkia rohkeasti pyytämään ja hakemaan apua, imetys on upeimpia asioita mitä vauvan kanssa voi kokea. ❤

Hieman vauvasumussa täällä mennään, mutta olen jo suunnitellut salilla käymistä. Tyttö pärjää isänsä kanssa varmasti pari tuntia illassa ja minä saisin hieman kohonneen energiatason. Lähinnä selkäkipuja hoitamaan ja ehkäisemään treeni on paras keino.

Saan kuitenkin vielä hyvällä omallatunnolla pesiä vauvan kanssa viikkoja eteenpäin ja toivottavasti antaa rakkaalle parhaan mahdollisen alun elämään. ❤

The Day.

On tullut pitkä päivitys tauko, ihanimmasta syystä. ❤ Bébé päätti saapua maailmaan melko odottamattomasti, kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa.

Lääkäri soitti kääntöyrityksen jälkeen ja sainkin ihme liiba laabaa parilta eri taholta. Saisi synnyttää alakautta, kohta taas soitettiin että ehkä ei sittenkään. Varattiin sektio aika, oli siis tarkoitus saattaa bébé maailmaan 22.10 suunnitellulla sektiolla. Ristiriitaisissa tunteissa soitin takaisin ja vaadin saada jotain selityksiä. Ihana kätilö rauhoitteli minua ja sain erikoislääkärille soittoajan, jotta mieleni rauhoittuisi. Olin tyytyväinen.

Oireet synnytyksen lähestymisestä katosivat, ei supistuksia juurikaan, paitsi iltaisin muutamia napakoita. Oli fyysisesti tosi hyvä fiilis ja jaksoin liikkua ja tehdä. Nyt vaan sitten odoteltiin.

Mutta eipä tarvinnut odotella käännös yrityksestä kuin viikko. Aamuyöllä 6.10 lähti synnytys ihan spontaanisti käyntiin lapsivesien menolla. Hurja tunne! Bébé siis sai kuin saikin itse päättää syntymäpäivänsä. ❤

Sairaalassa päädyttiin sektioon, vaikka vauva oli pieni. Tarjonta oli riskaapeli, pylly & kantapää ja vauva oli melko ylhäällä. En ollut ehtinyt ajatella sektiota juurikaan ja ehkä hyvä niin. En ehtinyt lietsoa paniikkia päälle, kaikki eteni niin nopeasti. Hetken sain kärsiä synnytyssupistuksista ennen saliin pääsyä.

Kaikenkaikkiaan kiireellinen sektio oli positiivinen kokemus. Henkilökunta oli osaavaa ja luotto heihin muodostui heti. Spinaalin laitto oli ehkä karmaisevin kokemus ikinä, johtuen skolioosista selässäni, mutta kaikki tuska unohtui kun mieheni toi nyytin rinnalleni. ❤ Pieni, alle kolmikiloinen prinsessa oli saapunut perheeseen. Tyttö täytti salin rääynnällään ja sai upeat 10/10 Apgar pistettä. Jäntevä likka.

Nyt jo kuukausi ollaan harjoiteltu kotona olemista ja arki alkaa asettua. ❤ Vähän masuvaivoja itketään, muuten tyttö on tyytyväinen ja terve.

Äippä ja Iskä on maailman onnellisimmat, pienen Prinsessan vanhemmat. ❤

Ulkokäännösyritys. Positiivinen kokemus.

Ulkokääntö ei onnistunut. Bebe on hyvinkin uhmakas ja aikoo siis istua varmasti hamaan loppuun asti äipän masussa. Koska minusta tuntuu, että monella on tosi huonoja kokemuksia tai vain mielikuvia ulkokäännöksestä, halusin avartaa omaa kokemustani. Suosittelen ehdottomasti ainakin menemään kääntöyritykseen jos tilanne on sama kuin minulla. (Perätila rv 36 jälkeen.) Väkisin vauvaa ei yritetä saada kääntymään ja itselle jäi ainakin hyvä maku käynnistä. Ainakin on yritetty.

Kello 8 saavuttiin sairaalaan, ja heti päästiin käyrille. Käyrää otettiin noin 20-30 minuuttia, jotta varmistuttiin että bebellä kaikki hyvin. Ja olihan hänellä, aktiivinen tyyppi, sykkeet hyppi välillä 130- 160. Käyrä mittaa myös supistuksia, itsellä ehti tulla n. 20 minuutissa 3, tasaisella välillä. Käyrien jälkeen istuttiin odottelemaan ja sain supistuksia estävän lääkkeen. Tai ainakin supistusherkkyyttä vähentävän. Ilman tätä koko yrityksestä ei olisi kohdallani varmasti tullut yhtään mitään.

Lääke vaikutti reilu puolisen tuntia ja sitten päästiin asiaan. Ultralla tarkasteltiin vauvan asentoa, ja tutkailtiin kohdunkaulan tilannetta. Samalla lääkäri varmisti, että beben jalat eivät ole lantiossa tarjolla. Kun kaikennäköinen tarkastelu oli hoidettu pois alta, aloitettiin kahden lääkärin voimin käännöksen yrittäminen. Toinen lääkäri tarkkaili ultralla beben sykkeitä ja erikoislääkäri aloitti käännön. “Nostetaan pepusta ja työnnetään vähän päästä.” Ei voi sanoa, että kokemus olisi ollut miellyttävä, mutta en kokenut suurempaa kipua tästä. Epämukavuutta kyllä. Aikansa lääkäri yritti, mutta melko nopeasti totesi, että ei tämä vauva irtoa. Istui siis tukevasti lantiossa, ilman aikomustakaan liikkua. Sykkeet pysyivät kokoajan hyvinä ja kaikki oli bebellä hyvin.

Lääkäri tarkisti vielä lantion sisäkautta ja totesi alatie synnytyksen olevan mahdollinen, mikäli magneettikuvat otettaisiin ja varmistuttaisiin siitä, että vauva mahtuu tulemaan. Lääkäri jutteli kanssamme hetken ja totesin myös hänelle, että vaikka ei onnistuttu, yleisfiilis jäi positiiviseksi. Lääkäri oli todella pätevä ja varma, sai minut ja puolisoni vakuutettua. 🙂

Käyrille mennään aina käännöksen jälkeen, onnistuu se tai ei. Varmistetaan että vauvalla kaikki hyvin. Bebe hillui masussa niin kovin, että meinasi käyrän ottaminen olla hieman hankalaa. 😀 Saatiin kuitenkin tarvittavat määrät sykkeitä paperille ja saimme jopa ajan magneettikuvaukseen samalle päivälle.

Lantioni siis magneettikuvattiin ja odottelen huomista lääkärin soittoa sen tuloksista jännittyneenä. Olen valmis yrittämään alatie synnytystä, jos lääkäri antaa siihen suositukset ja synnytys käynnistyy lähiviikkoina, tyypin ollessa vielä pikkuinen. Yli lasketun ajan en halua tämän menevän, sitten selektiivinen sektio on seuraava vaihtoehto. Tilanne on kohdallani kuitenkin hyvin kypsä ja synnytys voi periaatteessa käynnistyä milloin vain. Jännittäviä aikoja eletään… ❤

Loppuraskauden marinat.

Positiivisia asioita? No tuli 36 raskausviikkoa täyteen, saan jäädä kotikaupungin sairaalaan, vaikka nyt lähtisi syntymään kaveri. Bebe on jo iso (2,5kg about) ja voi oikein hyvin. ❤ Pääasia tottakai.

Mutta voi PERÄTILA! Kun ei hän käänny, niin ei käänny. Neuvolatäti jo meinasi, että oli kääntynyt, en uskonut. Ultrassa bebe istui edelleen. Pylly syvällä lantiossa, siellä on ilmeisen hyvä paikka… Syvä huokaus.

Huomenna ulkokääntö yritys. Ensimmäistä kertaa käyrille, kiva toisaalta nähdä supistukset, koska en usko, että tunnen enää kaikkia. Mies on mun tukena ja kooko aamupäivä meneekin sitten huomenna äippäpolilla. Jos ei suostu bebe vieläkään kääntymmää, vaikuttaa suunniteltu sektio ainoalta vaihtooehdolta. Masentavaa.

Näitä teen nyt. Aikani kuluksi. Kun muutakaan en jaksa. Tai viitsi. Depis.

Elämä muutoksessa.

Raskautuminen jo itsessään aloitti hurjan elämänmuutoksen. Lopeta tupakointi, ei alkoholia, ei tiettyjä ruoka-aineita… Itselläni muutokset tulivat myös arkeen, kun liikuntaa joudun vähentämään huimauksen ja järkyttävien selkäkipujen takia. Painoa kertyy, ihan jo kaikista nesteistä ja sitten päälle ne kerrytetyt läskit. Kriiseilyä itsensä kanssa oli alussa paljon. Ja on nyt taas loppuraskaudesta. Paljon enemmän. Voihan läski.

Yksi muutos, mitä raskaus toi elämään, on yksinäisyys. Tätä en osannut odottaa, en osannut varautua ja en olisi uskonut sen iskevän näin kovaa…

Hetken olet niin täysin eri elämäntilanteessa kun muut ympärilläsi. Mukaanlukien oma puoliso. Olet raskaana. Lapsettomille ystäville se on usein kuin sairaus. “Älä tee mitään”-tila. Tuntuukin tarttuvalta sairaudelta, kun vältellään kuin ruttoa. (Hieman hormoonien aiheuttamaa liioittelua ilmassa!) Lapsiperheidn näkökulmasta olet puolivälissä. Et ihan vielä äiti. “Ota ilo irti kaikesta!” Niinku mistä? Alussa kaikki meni hyvin, ystävien kanssa jaksoi käydä milloin missäkin, nyt on eri. Ei saa liikkua, joten olen yksin. Neljän seinän sisällä, mies painaa duunia ja minä lepään. Ei kehtaa enää pyytää ihmisiä käymään ja jos pyydätkin, useimmat eivät tule. Kerran viikossa saat ehkä yhdestä kahteen kahvi vierasta. Jos onni potkaisee. Omalla kohdallani toinen viikottainen vieras on oma äitini. Joka varmaan ajattelee, että muuten hyppään joku kaunis päivä kaivoon. Ja varmaan hyppäisinkin. Ihana äiti.

Puoliso elää samassa tilanteessa. Muttei kuitenkaan. Minulle äitiys alkoi kehittyä heti. Plussana tikusta. Kokemus vastuusta jostain suuremmasta, suojeluvietti ja rakkaus. Mies elää “vielä kerkiää”- vaihetta. Vielä kerkiää mennä ja tehdä asioita, joita ei kohta enää voi. Isä identiteetti ehkä nostaa jo päätään, mutta isäksi tullaan, kun vauva on sylissä. Mieheni tukee minua parhaansa mukaan ja arvostan sitä kovasti. Yksinäisyyden tunne on vaan usein hukuttava.

Oma napa. Raskauden aikana elämä pyörii kirjaimellisesti oman navan ympärillä. Vatsa kasvaa ja muuttaa naista. Minua se muuttaa. Ihmisenä, puolisona, ystävänä… Ehkä me kaikki vielä sopeudutaan tähän muutokseen.

Tulipas surkea valitusvirsi. Totuus on kuitenkin se, että tässä raskausviikon 35 kuluessa olen jo aivan kypsä tähän raskauteen. Haluan meidän vauvan viereen, perheen kokonaiseksi ja oman kroppani hallinnan takaisin. Kivut ovat ajoittain aivan mielettömiä ja alan vihaamaan sänkyäni. Kiroilua.

Tämä odottaminen saisi jo loppua. Elämä, muutu jo.

❤

Kotilepoa.

Kuinka tylsää voi olla, kun käsketään lepoon. Lepomääräys johtuu kohdunkaulan melko kypsästä tilanteesta ja jatkuvista supistuksista. Ei siivousta, ei seksiä, ei oikeastaan autollakaan kannattaisi liikkua… Eli neljän seinän sisällä istun, päivät yksin, kun ukko on töissä ja uppoudun omaan maailmaan. Eihän sitä nyt ikinä tavallaan ole yksin <3. Kyllä vuokralainen siitä aina jaksaa muistuttaa. Kaipailee kyllä usein jutteluseuraa… Ja oikeastaan kaipaisi sitä, että saisi jotain tehtyä. Eyes on the prize! Ihana lapseni ansaitsee olla kohdussa, juuri niin kauan kun hyvältä tuntuu. ❤

Saanut kokea myös ihmisten kiltteyden, itse ollessaan melko kykenemätön liikkumaan. Yksi ystävä toi kassillisen tatteja harmiteltuani etten itse pääse sienimetsään. Sain ihanan sienipiirakan näistä tehtyä <3. Kiitoksia. Äitini haki minulle netti kirppis ostokseni ja tuntematon ihminen oli laittanut mukaan lahjan. Koska häntä harmitti, että en saanut liikkua kotoani. ❤ Liikuttavaa. Äiti myös tuo minulle viikonloppuna kutomis tarpeita, jotta saan opetella jotain, mitä loppuajasta pystyn vielä tekemään. Joten olen onnekas. Kaikkein onnekkain olen kuitenkin miehestäni, joka on vierelläni ja tukee minua täysillä. Vaikka varmasti välillä rasittaa kuunnella valituksiani.

Kohta olemme vastuussa jostain itseämme suuremmasta asiasta, mutta nyt vielä nautitaan vain toisistamme. ❤

Vielä ihan vähintään kolme viikkoa pitäisi Sintin pysyä kyydissä. Raskausviikoilla 36 pääsen jo omaan sairaalaan synnyttämään ja silloin onkin tarjonnan tarkistus. Sintti siis tällähetkellä perätilassa. Siihen mennessä koti “joogalla” kääntelen vauvaa ja mahdollisesti käyn vyöhyketerapiassa. Olisi tärkeä minulle saada nyt vauva käännettyä pää alespäin, jotta saisin synnyttää normaalisti. Jännityksellä odotan mitä kolmen viikon päästä äippäpolilla sanotaan.

V niinkuin… vauva?

Todellisuus iskee. Kovaa. Tää kasvava kumpu ei ole aiheutunut vain niistä sadoista kiloista suklaata mitä tässä on tullut mussutettua. Onkohan sitä tähän mennessä niin vielä itselleen uskotellut? Tietenkin aina voimistuvat potkut, myllerrykset ja hikat on vaikea laittaa “suolen toiminnoiksi” kun ei sekään ole enää aikoihin toiminut. Normaalisti siis. Mikään ei ole niinkuin ennen. Sisälläni kasvava elämän alku alkaa tulemaan siihen pisteeseen, että pian meidän on aika erota… 50 päivää laskettuun aikaan. APUA!

Vauvan tulo alkaa konkretisoitumaan, olen äippälomalla! Aloitinpa sen hieman etuajassa, kun lääkäri viime käynnillä meinasi, että nyt otetaan rauhassa. “Kirjoitan sairasloman äitiysloman alkuun.” HUI! Supistukset ovat olleet kiusanani jo viikoilta 20, joten olihan tämä arvattavissa. Kunhan vauveli ei liian aikaisin päättäisi ulostautua. On täällä maailmassa aikaa olla sitten, ihan oikealla ajallaankin.

Oikeesti kaikki alkaa jo olemaan valmiina vauvaa varten. Pinnasänky on koottu, vaatteet ja vaipat pesty ja laitettu omille paikoilleen… Kaukalo odottaa sairaalaan lähtöä… Sairaalakassin sisältö pitäisi vielä pakata, lakanat laittaa vauvalle ja babynesti ommella. Äippä ja isimies ei ehkä ole vielä ihan valmiita. Mutta en usko että meistä tän valmiimpia tuleekaan.

Katsotaan kuinka paljon seurantaa vielä loppuraskauden ajan on. Käytännössä ollaan käyty 2-3 kertaa kuukaudessa äippäpolilla plus neuvolat päälle, joten seurantaa on ollut. Nyt vauvalla kuitenkin kaikki hyvin, kasvaa ja liikkuu. Kunhan pysyy kyydissä ja kääntyisi vielä pää alaspäinkin, niin kaikki olisi hyvin.

Rakkaus asuu meillä. ❤

Loppusuoralla!

Raskausviikko 30 tuli täyteen kuin huomaamatta… No onhan tätä odotettu, ketä sitä huijaamaan. Jonkinlaisena rajapyykkinä sitä näitäkin viikkoja on pitänyt. Viimeiset kymmenen viikkoa ( toivottavasti ihan max ) pitäisi vielä jaksaa, mutta kokoajan ollaan pelottavasti lähempänä Sintin syntymää. Halusin ikuistaa kolmekymmen viikkoisen masuni ja kävimme rannassa ottamassa mieheni ja koirani kanssa kuvia muistoksi. ❤

Kaverit ilmeisesti suunnittelevat minulle vauvakutsuja. 😀 Tässäkin ainut ehtoni oli, että ennen viikkoa 30 en halua manata. Koska kaikki menee nyt taas hyvin, en näe estettä juhlistaa masussa kasvavaa ihmisen alkua. ❤

Kävimme myös katsomassa Sinttiä, taas. Koska hän oli viime ultrassa niin pieni ( about 900g ), haluttiin katsoa että hän kasvaa omalla käyrällään hyvin. Vaikka taas ehti pieni huoli nostaa päätä, oli sitä itse jotenkin varma, että Sintti voi vallan mainiosti. Asukki vahvistuu päivä päivältä ja vie jatkuvasti enemmn tilaa minun sisuskaluilta. Vajaa kaksi viikkoa oli mennyt edellisestä arviosta ja nyt Sintti painoi jo lähes 1300 grammaa! Vaikka edelleen pieni, niin hyvin kasvaa. Vielä kuitenkin varattiin kontrollia ja käydään taas raskausviikolla 32 katsomassa rakasta pikkuihmistä.

Raskaus tuntuu tukalalta, mutta ajatus viimeisistä kuukausista saa pysymään liikkeessä. ❤ Kohta alkaa mammaloma ja sitten pian saakin jo tämän ihanuuden syliin. Pelon ja innostuksen sekaisin tuntein odotellaan…

Paras ystävä.

Välillä sitä unohtaa, kuinka tuo ihana koiruus on piristänyt mun elämää ja pitänyt mua pystyssä vaikeinakin aikoina. Voin rehellisesti sanoa, että ilman mun koiraa, elämä olisi vienyt mua varmasti totaalisesti eri suuntaan. Tuo pieni iso pallero on pitänyt järjen aina mukana ja jalat tukevasti maassa. ❤

Pieni hehkutus siis ihmisen parhaalle ystävälle, koiralle ❤

Tylsiä uutisia.

Eilen siis ultrailtiin taas sinttiä. Varmaan taas noin tunnin verran. On siis tökitty kaveria. No, hyvät uutiset ensin.

Rakenteellisia “vikoja” ei edelleenkään löytynyt. Sintti näytti oikein hyvältä ja oli aktiivinen ❤ Istua tönöttää kohdussa ja potkii mammaa virtsarakkoon. En välttämättä arvosta tätä aina, mutta potkikoon. ❤ Syke, aivoverenkierto ja napavirtaus kaikki hyviä. Lapsiveden määrä ei ole ainakaan vähentynyt, vaikka sitä on edelleenkin vähän. ❤ Kuitenkin mentäisiin näiden perusteella ihan raja-arvojen sisäpuolella.

Ikävämmät, tai ne tylsät uutiset oli, että sintti on pienempi kuin viikot antaisivat ymmärtää. Saatiin siis ensimmäinen kunnon painoarvio, joka oli vain 900 grammaa. Meidän pieni <3. Kaksi viikkoa siis ja taas uudestaan ultraan. Katsotaan kasvaako hän omalla käyrällään vai mitä tapahtuu. Voi olla että Naistenklinikan asiakkaiksi Helsinkiin joudumme, tai pääsemme, jos sintti ei kasva tarpeeksi kahdessa viikossa. Ristiriitaisia tunteita. Todella.

Ressitasot siis hieman nousivat eilen. Odotellaan siis että sintti kasvaisi. Äippä aikoo kyllä auttaa parhaansa mukaan. 😉

Loppukevennyksenä sanottakoon, että nyt on kesäloma ❤